torstai 26. joulukuuta 2013

Safarin eläimet valtaa kakun!

Oman pienen peikkoprinsessani 4v syntymäpäiviä vietettiin syyskuun lopulla ja tyttö halusi kakkuunsa jellonia, efelantteja ja kirafiineja. :)
Oltiin pohdittu erilaisia vaihtoehtoja kakun teemaksi, mutta safari vei voiton.
Itse halusin kakun päälle huonosti käyttäytyvän apinan, joka heittelee banaaninkuoria ympäriinsä. Tämä holtittomasti käyttäytyvä lähisukulaisemme istuu kääretorttupalan päällä, jonka päälystin marsipaanilla. :)

Pohjana käytin tavallisia sokerikakkupohjia ja sisällä oli mansikka moussea, sekä Marabou-tuorejuustosta tehtyä moussea. Oli todella ihanaa. :P

Koristeet tein marsipaanista sekä sokerimassasta. Osan maalasin, osan värjäsin.
Tähän oli tarkoitus tulla kaikenlaista lisääkin, mutta päädyin yksinkertaistamaan luomuksen kuitenkin. 


Lisäksi keksin tehdä lapsille maisteltavaksi suklaalla kuorrutettuja mansikoita, mutta pienellä twistillä.
Ostin vaahtokarkkeja, jotka näyttävät mansikoilta ja kuorruttelin ne tumma- ja valkosuklaalla. 
Erityisesti niihin ihastui nuorin omista siskoistani. :)


Näiden herkkujen jälkeen ei makeannälkä yllättänytkään ihan heti. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti