perjantai 8. helmikuuta 2013

Leivontakrapulasta selvitty!

Leivonta on nyt ollut poissa tehtävälistalta joulun jälkeen, iski siis niin sanottu leivontakrapula. :D

Nyt on levätty tarpeeksi ja on taas aika alkaa suunittelemaan kevään juhlien kakkuja ja muita herkkuja.
Ensimmäisenä vuorossa on meidän poika, joka täyttää 5v (JO!!) kuun lopulla. 
Pitkään puntaroituaan päätti pikku mies, että haluaa Angry Birds kakun, joten sellaista suunittelemaan sitten. Ajattelin tehdä myös kakkutikkareita, jotka voisivat olla vihaisista linnuista tuttuja possuja, mutta taidan tehdä ensin koevedoksen ensi viikolla ja katsoa miten onnistuu. :)
Kakusta en ole vielä ihan varma, saatan joutua tehdä ajan puitteissa yksinkertaisesti yhden linnuista, eli muoto kakku, vaikka niin kovasti rakastankin väkerrellä marsipaanista yksittäisiä hahmoja koristeiksi, mutta voi olla, ettei aikaa ole tarpeeksi. :)

Sittenhän olisi pääsiäinen, paljon olisi ideoita, mutta karmean julma totuushan on, ettei kukaan ehtisi tehdä niitä kaikkia ja kuka ne muka söisi. :D

Tämmöiset leivontakrapulat on kyllä siitä hyvä juttu, että jauhopeukalo ei pääse tylsymään. :)

4 kommenttia:

  1. Ihana lukea täältä leivontakrapulastasi, kun juuri päivitin Piiiitkästä aikaa omaa blogia jonka aloitin lähes identtisellä lauseella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa kuulla etten ole ainoa :D
      Uskoisin kyllä, että tällainen krapula tuli ihan tarpeeseen, koska nyt tosiaan starttaa kiirekausi leivonnassa, joten ilman taukoa saattaisi tuntua vaikealta inspiroitua häärimään keittiössä. :)

      Poista
  2. Näin on! Itsekin pääsin tekemään lähes kaikki tarjottavat ystäväni lapsen ristiäisiin ja kunnostauduin bloginkin osalta vielä niinkin ruhtinaalisesti, että (yritän) päivittää kuvia sinne parasta aikaa :D Jostain syystä Kuvat vaan ovat vielä hukassa bittiavaruudessa.. Miks tarvi lisätä kerralla niin paljon? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiljaa hyvä tulee, pysyy homma mielenkiintoisena :)
      Meillä starttaa ensi viikolla jauhojen pöllytys, pojan synttärit lähestyy ja pitäisi hiljalleen päättää millaisen kakun nyt sitten teen, viime tippaan taas jätettävä, ettei ehdi enään pyörtää päätöstä. :D

      Poista